sunnuntai 24. helmikuuta 2013

turhanpäivästäpälätystä

ja taas kauhea postausväli,
koska saan itseäni niskasta kiinni,
että postaisin edes vähän useammin?

No, viime viikon asuin anopilla ja appiukolla sillä he olivat etelässä.
Siellä en edes vaivautunut avaamaan tietokonetta..

----

Talo alkaa näyttää jo tosi hyvältä;
Keskikerros tarttis putkimiestä ja sähkömiestä,
että sais tehdä vessan ja eteisen valmiiksi, sitten saiskin jo muuttaa :)

Nyt ollaan alettu laittaa yläkertaa ja yläkerranrappuja kuntoon.
Sekin on jo ihan kohta valmis.

----

Työssäoppiminen on mielestäni ainakin mennyt hyvin :)
Näyttökriteerejä tarttis saada tehtyä, näyttöviikon toiminnallisia juttuja ja tarvis
käydä muutama keskustelu lapsten vanhempien kanssa.
(lisäksi tarttis tehdä opinnäytetyötä!)

----

Pieni aamurage:
musta on alkanu tuntua taas tosi yksinäiseltä.
Tuntuu ettei mulla ole kuin ne muutama hyvä ystävä,
joiden puoleen voin kääntyä asiassa kuin asiassa.
äh, ehkä en avaa tätä asiaa sen enempää.
kiukuttaa...

----

Mieleen vielä juolahti,
että mullapas olikin viimeviikolla synttärit;
nyt on 20v mittarissa ja virallisesti teiniaika on nyt muka ohi :D
Samana päivänä meille tuli J:n kanssa yhdessäoloaikaa 2v <3

J toi mulle kimpun ihania valkoisia ruusuja tuona päivänä <3
Olin niin sanaton etten osannut edes kiittää;
tämä siitä, että hän ei ole IKINÄ ostanut mulle kukkasia.



----

Nyt jatkuu aamutouhut.
Tuli tyhmä tylsä postaus...

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

sitä sun tätä, enimmäkseen sitä.

Taas on pitkä blogihiljaisuus takana.
Syyksi määritän tällä kertaa sen,
että aloitin taas työssäoppimisen, olen ollut kipeä
enkä ole keksinyt mitään kirjoitettavaa..
(tästäkin postauksesta on tulossa melkoista liibalaabaa?)

Tosiaan työssäoppimassa olen nyt paikallisessa ryhmäperhepäiväkodissa.
Tästä paikasta oon tykännyt aina ja paikka on tuttu,
sillä olen ollut myös sijaistamassa kyseisessä paikassa aikaisemmin.

Ryhmis kuitenkin sai minullekkin pöpöt jylläämään
ja sain sieltä itselleni heti flunssan.
Kuumeestakin jouduin kärsimään yksi lauantai,
kun olin päiväkodissa sijaistamassa.

Flunssan hävittyä ehtisin jo iloita,
ettei sen enempää tullut kipeäksi.
Viime torstaina mulla oli kuitenkin koko päivän tosi kurjaolo
ja tietenkin sieltä tupsahti mahatauti.
Perjantain olin siis sairaslomalla
ja siitä jatkoin suoraan "hiihtolomalle", 
eli tähän viikkoon.
Tänään pitäisi mennä ryhmiksessä käymään,
sillä opettajani on tulossa käymään ja huomenna taas menen jo heti aamusta.
Ensi viikko buukattu täyteen.

----

VAUVAKUUME!
mä en kestä tätä kuumetta...
Tätähän on siis jatkunut jo montamonta vuotta,
muttaa se on ns. "aaltoilevaa" ja nyt olen aallon huipulla.

Kuinka ihanaa kun olisi oma pieni käärö
ja näkisi kuinka oma pieni kehittyy koko ajan?

Kuumetta ei auta ainakaan yhtään se,
että ryhmiksessä oli juuri hoidossa alle vuoden ikäinen tyttö,
Sinillä on ihana Lulu vauva (<3),
Marilla on vauva massussa
ja lisäksi luen jatkuvasti vauvablogeja..

Ehkä sitten joku kaunis päivä, minäkin saan sen käärön syliin <3

----

Lisättään vielä, että mun varmaan tarttisi siirtää syntymäpäiväni eiliselle 13.2,
sillä J jo onnitteli mua eilen ja isäni lähetti syntymäpäivälahjan :D
Tosiaan, syntymäpäiväni on vasta ensiviikon keskiviikkona 20.2
(ja meidän 2v päivä<3!!!)
J väitti ostaneensa eilen minulle jo lahjan, mutta sen möntin tuntien,
hän ei ole :D
Lisäksi tiedän jo, mitä saan J:n siskolta (+hänen perheeltä) lahjaksi
ja odotan jo, että saisin sen ihanaisen nyt heti!
Lahjan voisin tulla näyttämään tänne blogin puolellekkin ;)

Sain isältäni tosiaan 100€ synttärirahaa
ja hetihän sillä piti ostaa tietenkin synttärilahjaa itselle ;)

ja näiden lisäksi tilasin vielä mustan pitkän topin ja korvikset :)
Nämä on siis lindexiltä.

Saa nähdä, tuleeko käytettyä tuon värisiä housuja :D
Itse ehkä saatankin tykätä, mutta mitäköhän J:kin niistä sanoo....

----

Mulle tuli taas lisää TYKS aikoja :(
4.3 magneettikuvaus ja 
26.3 lääkäri.

Luulin ihan, että tää mun viiminen kontrolli olis vasta vuoden päästä,
mutta postisetä oli sen postilaatikkoon jo tiputtanut.

Onneks näitten kahden ajan jälkeen ei tosiaan pitäis olla enään näitä kontrollikäyntejä 
jalkaa varten :)

----

Nyt hörpin aamukahvit nassuun ja lähden ryhmikseen!