lauantai 18. elokuuta 2012

eilisen väsymyksen ruikutus

Kyllä mä taisin olla oikeasti tosi väsynyt !
En nukkunut päikkäreitä ja nukkumaankin menin vasta yhdentoista aikaan
ja heräsin vasta 11.50 ! 
Eli kellon ympäri meni helposti, en tainnut turhaan valittaa, että väsyttää?


Kaikkein kamalimpaan asiaan, joka tapahtui eilen...
Eli mua pisti ampiainen näin viikonlopun kunniaksi :(
Onneks pisti vaan peukaloon, mutta kyllä sekin turpos eikä liikkunut mihinkään,
kyypakkausta vaan naamariin, kyllähän se ainakin sitten vähän helpotti.
(Sormi kyllä tuntui oudolta koko illan ja sattui, nyt yön aikana helpotti)


Ai miksikö se oli kamalian asia eilisessä?
KOSKA PELKÄÄN AMPIAISIA YLI KAIKEN!

pikku muksuna en edes osannut pelätä ampiaisia, koska mua ei ikinä pistänyt.
Kolme vuotta sitten vasta alkoi mun ampiais kammo;
istuin syksyisenä iltapäivänä parturin tuolissa odottelemassa omaa vuoroa.
En huomannut ollenkaan että penkki johon istuin, että siinä oli myös ampiainen.
Ei aikaakaan ku se m*****u pisti mua kylkeen. 
Muutaman ärräpään taisin tosiaan päästää kun sattui niin paljon

(Tarkemmin ajatellen mä kyllä kiljuin, kirosin ja pompin tasajalkaa)

En tiedä, miksi tuollainen pieni tapahtuma on tuonut mulle näin suuren ampiais pelon !

Jos kuulen pelkän surinan jo, olen paniikissa ja lähden juoksemaan kauemmas.
Mun on kamalan vaikea aina hengittää siinä tilanteessa...




Tänään olisi tarkoitus mennä Mr.J:n kanssa viettämään hänen kummityttönsä 8v synttäreitä !

Nyt kuitenkin jatkan "aamu"kahvin litkimistä ja koitan herätä kunnolla tähän päivään ! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti